top of page
metsä

Syntynyt vuonna 1991
Etelä-Pohjanmaalla ovat synnyinjuureni, mutta tällä hetkellä asun Tampereella.
Olen valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi, lisäksi olen käynyt luonnonvaratuottajan ja luonto&ympäristöneuvojan opinnot Hämeenkyrössä Osaralla.

​

Olen luonnossa viihtyvä kuvataitelija ja kuvittaja, tekijä. Työni ovat usein valmistuneet sekatekniikalla; piirroksissa mustepiirrosta värittävät puuvärit, tussit tai akverellit. Vesivärit ovat minulle mieluisin väline maalaukseen, mutta myös guassit ja akryylimaalit kuuluvat välineisiini. Luonnollisuus on kaikessa, niin taiteenkin tekemisessä itselleni tärkeää ja pyrin myös käyttämään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja, kuten uusiopaperia. Olen myös tutustunut omien vesivärien ja musteiden valmistukseen luonnon väreistä, kuten kasveista, ja tätä tutkimusmatkaa aion lähitulevaisuudessa syventää ja käyttää töissäni.

Myös valokuvaus on minulle tärkeä tapa olla luonnon kanssa yhteydessä.

​

Ympäröivä luonto on suurin innoitus taiteeseeni. Upeat metsät, hiljaiset mystiset suot, kauniit vesistöt, kaikki kiehtovat eläinlajit, linnut ja hyönteiset herättävät arvostusta ja tuskin ikinä lakkaavat ihmetyttämästä. Myös uneni toimivat usein jonkin työn alkuna.

 

Otan mielelläni vastaan yhteistyöt kuvittamisen parissa ja teen myös tilaustyönä yksittäisiä töitä. Otathan yhteyttä jos kädenjälkeni miellyttää.

Page
bottom of page